MIKSI LEIKKI ON TÄRKEÄÄ?

Leikitään ja keskitytään – hankkeessa toiminta perustuu vanhempien ja lasten yhteiseen leikkiin ja pelaamiseen, jota harjoitellaan ryhmissä ja jota vanhemmat jatkavat lastensa kanssa kotona. Leikkiminen ja pelaaminen on lapsille luontaista toimintaa ja siten itsessään motivoivaa. Leikkiminen vaikuttaa myös lasten kehitykseen monipuolisesti ja kehittää lapsen taitoja laajasti.

Leikitään ja keskitytään –hankkeessa olennainen ajatus on, että erilaiset yksinkertaiset leikit ja pelit ovat omiaan harjoittamaan lapsen toiminnanohjauksen taustalla olevia ydintaitoja, kuten esimerkiksi muistia, tarkkaavuutta ja reaktioiden hillintää lapselle mieleisellä ja luontaisella tavalla. Leikkiessä näiden taitojen harjoittelu käy ikään kuin siinä sivussa ja huomaamatta. Sisältäessään vuorovaikutusta leikit ja pelit antavat lapselle mahdollisuuden harjoitella näitä taitoja vanhempien tukemana. Myös yksin ja keskenään leikkiessään lapset tulevat harjoitelleeksi tärkeitä toiminnanohjauksen taitoja, mutta vanhemman ohjauksessa leikkimistä on mahdollista suunnata erityisesti niihin taitoihin, joissa lapsi tarvitsee eniten harjoitusta. Näin leikkimistä on mahdollista hyödyntää lapsen taitojen kehittymisen kannalta tarkoituksenmukaisemmin.

Scroll to Top
Skip to content